sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Johdanto

Valitsemani kirja on J.K. Rowlingin kirjoittama Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Se on supersuositun Harry Potter -kirjasarjan seitsemäs ja viimeinen osa, jossa selviää Harryn, tämän ystävien ja koko velhomaailman kohtalo. Tutkielmassani pohdin, miksi kyseisestä sarjasta on tullut niin suosittu ja tunnettu joka puolella maailmaa. Kerron myös yleisesti Harry Potter -ilmiöstä sekä maailmalla, että Suomessa.

Valitsin tämän kirjan, koska sarja on ehdoton suosikkini ja nautin sen lukemisesta yhä uudelleen ja uudelleen. Tällä kertaa haluan kuitenkin päästä pintaa syvemmälle ja aion lukea kirjan tavallista hitaammin ja tarkemmin. Tulen tarkkailemaan päähenkilöiden käyttäytymistä edellistä tarkemmin ja aion ottaa selvää heidän luonteenpiirteistään. Lukiessani aion etsiä erilaisia teemoja, joista varmasti tulee löytymään helpommin ja osa vaikeammin.

J.K. Rowling

Elämä
Joanne Rowling syntyi vaatimattomiin oloihin 31. heinäkuuta 1965 Yaten kaupungissa Etelä-Gloucestershiressa. Hän ei voinut vielä aavistaakkaan, että vuosikymmenien jälkeen hänestä kohoaisi yksi maailman rikkaimmista naisista ja maailman tunnetuimman kirjasarjan luoja. Joannen elämä ei ole ollut aina yhtä taianomaista kuin voisi olettaa - hän on joutunut kärsimään monista vastoinkäymisistä, kuten köyhyydestä, työttömyydestä ja myrskyisistä avioeroista.
Joanne rakasti kirjallisuutta jo pienestä pitäen ja yhdeksi hänen lapsuuden suosikkikirjoistaan hän mainitsee Kenneth Grahamin teoksen Kaislikossa suhisee. Kuultuaan paljon tarinoita hänelle kehittyi vilkas mielikuvitus, jota hän hyödynti leikeissään. Heti puhumaan opittuaan Rowling oli erityisen innokas kertomaan kaikille perheenjäsenilleen erilaisia tarinoita ja ensimmäisen kirjansa hän kirjoitti jo 5-vuotiaana. Joannen vanhemmat havaitsivat jo varhain tytön olevan lahjakas kirjoittaja ja he tukivat häntä kaikin mahdollisin tavoin.
Ala-asteella Rowling oli muiden oppilaiden mukaan hiljainen ja lähes näkymätön oppilas, joka joutui joidenkin oppilaiden kiusaamaksi. Joanne ei myöskään ollut opettajansa suosiossa, sillä hän luokitteli oppilaidensa arvon sillä perusteella, miten he menestyivät laskennossa.
Yläasteelle siirtyessään Joanne kuitenkin kehittyi sosiaalisemmaksi ja hän alkoi pärjätä koulussa hyvin. Erityisesti äidinkielessään hän menestyi loistavasti ja oli ehdottomasti koulunsa huippuja ainekirjoituksessa. Rowling ahmi kirjoja ja niitä lukiessaan hän oppi vain yhä taitavammaksi kirjoittajaksi. Viimeisenä opiskeluvuotenaan hänet valittiin hänet valittiin koulunsa johtajatytöksi ja Joannen elämä kukoisti.
Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Rowlingin ollessa 15-vuotias hänen äitinsä sairastui MS-tautiin. Joanne oli tiedosta hyvin järkyttynyt ja tämä vaikeutti hänen jokapäiväistään elämäänsä, mutta kaikesta huolimatta Jo jaksoi jatkaa opiskeluaan ja hän menestyi koulussa ahkeran työskentelyn vuoksi yhtä hyvin kuin aikaisemminkin.
Vuonna 1983 Joanne lähti opiskelemaan Exterin yliopistoon. Rowlingin arvosanat eivät olleet aivan hänen yläasteen arvosanojensa tasoisia, sillä hän oli heittäytynyt hieman liian syvälle opiskelijaelämään ja viettänyt aikaansa turhan paljon kahviloissa ja baareissa. Kuitenkin neljä vuotta myöhemmin Joanne valmistui ylioppilaaksi kohtuullisin arvosanoin, josta hänen vanhempansa olivat luonnollisestikin ylpeitä.
Joulukuussa 1990 Rowling sai kuulla järkyttävän uutisen: hänen äitinsä oli kuollut MS-taudin kompikaatioihin. Vaikka kuolema oli odotettavissa, se oli silti Joannelle kova pala eikä hän halunnut enää jäädä ympäristöön, joka jatkuvasti muistutti häntä äidistään. Hän muuttikin lähes heti äitinsä kuoleman jälkeen Portugaliin työskentelemään kielenopettajana ja täällä Rowling tutustuikin Jorge Arantesiin, portugalilaiseen toimittajaan, jonka kanssa Joanne meni muutamaa vuotta myöhemmin naimisiin. Vuonna 1993 he saivat lapsen nimeltä Jessica, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin heidän suhteensa ajautui niin huonoon kuntoon, että mies heitti tyttärensä ja vaimonsa pihalle ja he päätyivät avioeroon.
Idean Harry Potterista, seikkailevasta velhonuorukaisesta, hän sai eräällä junamatkalla ollessaan menossa Lontooseen. Kuva hahmosta oli niin kirkas, että hän alkoi kirjoittaa Potterin tarinaa heti samaisena iltana. Vuonna 1994 Harry Potter ja Viisasten kivi oli vihdoin valmis. Kirja ei kuitenkaan aluksi ollut mikään hitti agenttien keskuudessa, sillä useat kustantajat ehtivät hylätä käsikirjoituksen. Vihdoin vuoden etsimisen jälkeen kustannusyhtiö Bloomsbury kiinnostui teoksesta ja osti oikeudet kirjaan 2000 punnalla.
Kesäkuussa 1997 ilmestynyt esikoisteos oli varsin menestynyt ja loistavasti myynyt kirja, joka voitti useita lastenkirjallisuuspalkintoja. Harry Potter -kirjasarjan seuraava osa ilmestyi heti seuraavana vuonna ja pian tämän jälkeen köyhästä Joannesta, joka oli aikaisemmin joutunut elämään erilaisten tukien ja avustusten avulla, tuli miljonääri. Myöhemmin hän on kirjoittanut kirjasarjaansa kuuluvat seitsemän osaa ja tämä on nostanut hänet kaikkien aikojen kuuluisammaksi kirjailijaksi ja yhdeksi maailman rikkaimmista naisista.

Tuotanto
Rowlingin esikoisteos, Harry Potter ja Viisasten kivi, ilmestyi vuonna 1997. Kirja kertoo Harry Potterista, joka asuu ilkeiden sukulaistensa portaiden alla sijaitsevassa komerossa. Harry luulee olevansa aivan tavallinen poika, mutta saakin yllättäen tietää olevansa velho. Harrylle avautuu kokonainen uusi maailma, joka on täynnä taikuutta, sekä uusia ja jännittäviä tilanteita.
Kirja sai alusta alkaen hyvän vastaanoton - se voitti useita lastenkirjallisuuspalkintoja ja kohosi Britannian bestseller-listan kärkeen. Kirjaa ei kustannusyhtiön takia julkaistu Joanne Rowlingin nimellä, koska he epäilivät etteivät ihmiset innostuisi naiskirjailijan teoksesta. Tämän takia Jo lainasi isoäitinsä Kathleen-nimeä, ja loi itselleen peitenimen J.K. Rowling.
Vuonna 1998 ilmestynyt kirjasarjan toinen osa, Harry Potter ja Salaisuuksien kammio oli ilmestyessään samanlainen menestys kuin ensimmäinenkin. Aluksi teoksen nimi oli Puoliverinen prinssi, mutta vasta myöhäisessä vaiheessa Rowling vaihtoi sen nykyiseksi.
Kirjasarjan kolmas osa, Harry Potter ja Azkabanin vanki, näki päivänvalon heti vuoden päästä edellisen kirjan ilmestymisestä. Tällöin kirjat aiheuttivat varsinaisen kohun päästyään New York Timesin bestseller-listan kärkisijoille ja niiden suosio alkoi nousta räjähdysmäisesti.
Harry Potter ja liekehtivä pikari on sarjan neljäs kirja ja se ilmestyi vuonna 2000, jälleen vuoden päästä edellisen ilmestymisestä. Teos oli jälleen ilmiömäisen suosittu ja kirjasarjasta alkoi todella tulla todellinen menestys. Kirjaa käännettiin yhä useammalle ja useammalle kielelle, ja Potterin tarinat tulivat tutuksi yhä useammalle ihmiselle maailmassa. Suomessa kirja ei ollut ilmestyessään vielä kovin suosittu eikä koko sarja ollut laajalti täällä tunnettu.
Vuonna 2003 ilmestyi kauan odotettu Harry Potter ja Feeniksin kilta. Sen ilmestymistä olivat pitkittäneet mm. Rowlingin raskaus. Pidempi väli tämän ja edellisen osan välillä ei suinkaan kuitenkaan vähentänyt lukijoiden intoa, vaan viides osa sai entistäkin villimmän vastaanoton. Myös Suomessa Potter-kirjasarja oli alkanut saada samanlaista arvostusta kuin muuallakin, ja kirja oli suuri menestys täälläkin.
Sarjan toiseksi viimeinen kirja, Harry Potter ja puoliverinen prinssi oli entistäkin suurempi hitti ilmestyessään 2005. Tässä vaiheessa lähes jokainen maailmassa vähintään tunsi Potterin ja yhä useampi oli lukenut hänen seikkailuistaan edellisistä kirjoista. Kustannusyhtiö Bloomsburyn vaatimusten takia kirjaa alettiin tällä kertaa myydä kaikissa julkaisumaissa samanaikaisesti. Kirjaa myytiin ennakkoon ennätysmäärä - yli 20 miljoonaa kappaletta.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset on maailman suosituimman kirjasarjan viimeinen osa, joka ilmestyi vuonna 2007. Potter-buumi oli ennennäkemättömän hurja, kun tuhannet fanit jonottivat kirjojaan useita päiviä kirjakauppojen edessä - jotta vain saisivat kirjansa ensimmäisten joukossa. Kirja teki jälleen historiaa, se myi pelkästään Yhdysvalloissa 8,3 kappaletta ensimmäisen vuorokauden aikana.

Muut teokset
Joannen muita teoksia ovat vuonna 2001 ilmestyneet Huispaus kautta aikojen ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat sekä Siuntio Silosäkeen tarinat joka julkaistiin vuonna 2008. Näiden kolmen kirjan tuotto meni hyväntekeväisyysjärjestöille.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Juoni
Harry Potter -kirjasarjan viimeinen osa jatkaa siitä mihin edellinen päättyi. Harryn ystävineen on määrä etsiä ja tuhota seitsemän vihollisensa Voldemortin sielunpalasta, hirnyrkkiä, jonka jälkeen he vihdoin pystyisivät tuhoamaan tämän velhomaailman pelästyimmän ja pahimman velhon.
Tarina alkaa erään velhoperheen kartanosta, jonne Voldemort tukijoukkoineen on kokoontunut. Eräs Voldemortin lähimmistä kannattajista kertoo hänelle, miten ja milloin Harry Potter aiotaan siirtää nykyisestä olinpaikastaan toiseen. Tieto on hänelle tärkeä, sillä hän on yrittänyt tappaa Potteria jo tämän syntymästään lähtien siinä onnistumatta. Tähän asti Harrya on kotona ollessaan suojannut eräänlainen suojataika, mutta se murtuisi täysin pian hänen täytettyään 17 vuotta.
Prologin jälkeen siirrytään Likusteritielle, jossa Harry Potter sukulaisineen asuu. Häntä suojaava taika on murtumassa aivan lähipäivinä, ja Harrya suojaava joukko päättää siirtää pojan turvallisempaan paikkaan ennen kuin hän tulee täysi-ikäiseksi. Potteria hakemaan tulee Feeniksin killan, Voldemortia vastaan toimivan yhdistyksen jäseniä, joista osa naamioituu eräänlaisen taikaliemen avulla täsmälleen Harryn näköiseksi. Näin Likusteritieltä poistuu seitsemän Harrya saattajineen erilaisten kulkuneuvojen kyydissä: luutien, lentävän moottoripyörän ja taikaeläinten selässä.
Heti noustuaan ilmaan kaikki huomaavat etteivät pääse matkaamaan ilman ongelmia. Voldemortin kannattajat, kuolonsyöjät, ovat nimittäin saaneet tiedon killan suunnitelmista. He eivät kuitenkaan osanneet odottaa seitsemää identtistä Potteria, joten joukko saa hieman lisäaikaa paeta kuolonsyöjien kynsistä. Harry selviytyy hyvin täpärästi taistelusta, mutta menettää pöllönsä ja yksi killan jäsenistä kuolee kuolonsyöjän tapattamana.

Henkilöesittely

Harry Potter
Harry Potter on 16-vuotias poika, joka on joutunut elämässään kokemaan enemmän kuin varmasti kukaan velhomaailmassa. Ollessaan vasta 1-vuotias Harry menetti kummatkin vanhempansa, kun koko Britannian pelätyin velho, Voldemort, murhasi heidät kotonaan. Hänen varsinaisena tarkoituksenaan oli surmata Harry, mutta jostain käsittämättömästä syystä tappokirous Avada Kedavra ei tappanutkaan poikaa, vaan kimposi Voldemortia itseään vastaan ja tuhosi tämän. Potterista tuli välittömästi velhomaailman tunnetuin henkilö, sillä koskaan aikaisemmin kukaan ei ollut selvinnyt tästä kirouksesta hengissä.
Vanhempiensa kuoleman jälkeen Harry joutui muuttamaan tätinsä ja setänsä luokse, jotka olivat hänen lähimmät elossa olevat sukulaisensa. Sinne häntä ei todellakaan otettu avosylin vastaan, vaan perhe otti hänet inhoten asumaan kanssansa. Elämänsä 11 ensimmäistä vuotta Harry joutui asumaan portaiden alla sijaitsevassa pienessä komerossa, josta hän sai tulla ulos vain harvoin. Hänelle ei myöskään koskaan ostettu mitään uutta, kuten vaatteita tai leluja, vaan hän sai kaiken silloin kun hänen serkkunsa oli kyllästynyt siihen tai jokin vaate oli jäänyt hänelle pieneksi.
11-vuotiaana Harry sai tietää olevansa oikea velho ja että hän pääsisi opiskelemaan velhojen kouluun Tylypahkaan. Matkalla sinne hän tutustui toiseen velhopoikaan, Ron Weasleyhyn, josta pikkuhiljaa tuli hänen paras ystävänsä. Ensimmäisenä kouluvuotenaan hän tapasi myös Hermione Grangerin, joka liittyi poikien joukkoon ja pian heistä tuli erottamaton kolmikko.
Vuosien aikana Harry on joutunut uskomattoman vaarallisiin ja haastaviin tilanteisiin sekä yksin, että ystäviensä kanssa. Hän on joutunut kohtaamaan Voldemortin lukemattomia kertoja ja on selviytynyt näistä taisteluista oman älynsä ja muiden avustuksen ansiosta.
Luonteeltaan Harry on todella urhea ja ystävilleen lojaali. Hän on täydellisesti omistautunut taistelemaan Voldemortia ja tämän pahuutta vastaan ja tekee kaikkensa, jotta velhomaailma olisi kaikille parempi paikka asua. Koska Harry on lapsuudessaan saanut kärsiä uskomattomasta välinpitämättömyydestä ja halveksunnasta, hän arvostaa ystäviään todella paljon ja tekee heiden vuokseen kaikkensa.
Vaikka Harry onkin kaikesta kuuluisuudestaan huolimatta vaatimaton, monet ihmiset silti pitävät häntä ärsyttävänä ja ylimielisenä, ja Potter saa usein kärsiä muiden ihmisten kateudesta. Ystävistään huolimatta Harry tuntee joinain hetkinä itsensä hyvin yksinäiseksi ja menneisyyden menetykset piinaavat häntä jatkuvasti. Välillä Harryn harteille kasattu taakka tuntuu pojasta aivan liian raskaalta ja hän meinaa lähes musertua odotusten alla. Harry haluaa myöskin ehdottomasti saada tietää asioista jotka liittyvät häneen ja epätietoisuus saa hänet ärsyyntymään.

Ron Weasley
Porkkanapäinen ja pisamanaamainen Ron Weasley asuu köyhissä oloissa perheensä kanssa, joista jokainen on ollut merkittävänä osana velhomaailman seikkailuissa. Ron on perheensä toisiksi nuorin lapsi, joka joutuu alati kestämään erityisesti häntä vanhempien kaksoisveljien naljailua. Hänen kaikki vanhemmat veljensä ovat kaikki jollain tavalla menestyneitä erilaisissa asioissa, joten Ron tuntee joskus jäävänsä heidän varjoonsa.
Heti tavatessaan Harry Potterin, Ron sai kuitenkin tuntea itsensä hyväksytyksi, sillä hänestä ja Harrysta tuli alusta alkaen ehdottomasti parhaat ystävät. Sankarin ystävänä oleminen on hänelle joskus hankalaa, sillä se muistuttaa häntä samasta tilanteesta johon hän joutuu kotonaan. Joka tapauksessa Ron on useimmiten tyytyväinen tilanteeseen, vaikka joskus hän tunteekin tulevansa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja tämä saa ystävysten välille syntymään ajoittaista kitkaa.
Luonteeltaan Ron on rehellinen ja rohkea, mutta välillä erittäin äkkipikainen ja itsepäinen. Hän on huumorintajustaan huolimatta hyvin suorasanainen ja loukkaa helposti muita ihmisiä tällä piirteellään. Ron on erityisen herkkä myös kinailemaan muiden kanssa niin pienistä kuin suurista asioista, jonka takia hänen ja muiden välille kehittyy helposti erilaisia riitoja.
Köyhyys on Ronin heikko kohta ja hän inhoaa, jos joku muistuttaa häntä tästä ominaisuudesta. Muiden ihmisten solvaukset hänen perhettään kohtaan suututtavat muutenkin hyvin äkkipikaisen Ronin helposti.
Kaikkein monimutkaisin asia Ronin elämässä on kuitenkin hänen suhteensa Hermioneen. Kaksikko on kiistelee usein erilaisista asioista ja muutaman kerran heidän välilleen onkin kehkeytynyt niin suuri riita, ettei Harry ole tiennyt pystyvätkö nämä kaksi koskaan enää puhumaan toisilleen. Ron ei varsinaisesti kertonut tunteistaan Hermionelle, mutta hän osoittaa suurta mustasukkaisuutta jos joku on hiukkaakaan kiinnostunut hänestä.
Vaikka Ronista voi saada melko vähä-älyisen ja taitamattoman kuvan, hän on todellisuudessa aivan yhtä kyvykäs kuin Harrykin. Koulussa hän saa keskinkertaisia arvosanoja, eikä hänen älykkyytensä näy niinkään koulunkäynnissä, vaan tositilanteissa ja taisteluissa.

Hermione Granger
Hermione Granger on aivan tavallisesta perheestä tuleva tyttö, joka Harryn tavoin saa vasta 11-vuotiaana tietää olevansa noita ja pääsevänsä Tylypahkaan. Koska Hermionen vanhemmat eivät ole velhoja, hän saa usein kuulla rajujakin haukkumasanoja puhdasverisiltä taikamaailman ihmisiltä. Vaikka Granger ei tästä pidäkään, hän on jo tottunut muiden ilkeisiin kommentteihin eikä ole niistä välittävinäänkään.
Hermionelle ominaista on hänen suunnaton älynsä ja muisti. Hän lukee oppikirjoja jatkuvasti ja tietää kaikkiin opettajien kysymyksiin täsmälleen oikeat vastaukset. Tämä kaikkitietävä ominaisuus ärsyttää joitakin henkilöitä, kuten Harrya ja Roniakin ensimmäisenä kouluvuonna. Hermione on myös äärimmäisen teräväsanainen ja saattaa joskus vaikuttaa muiden silmään näsäviisaalta.
Luonteeltaan Hermione on tunteellinen ja herkkä ihminen. Hän ei mielellään näytä tunteitaan julkisesti, mutta itkee silti usein yksinään. Hermione on myös hyvä kuuntelemaan muiden ihmisten huolia ja hän lohduttaa usein ystäviään, jotka ovat hänelle kaikki kaikessa. Erityiseen romahduspisteeseen hänet saavat tilanteet, joissa jotkut kolmikon jäsenistä ovat ajautuneet riitaan eivätkä ole puhuneet toisilleen.
Hermionelle erittäin tärkeä on myös se, että kaikkia taikamaailmassa eläviä ihmisiä ja eliöitä kohdeltaisiin samanarvoisina. Neljäntenä kouluvuotenaan hän perusti yhdistyksen, joka ajaa samoja lakeja kotitontuille kuin ihmisillekin. Hän on myös luonteltaan paljon kärsivällisempi kuin Ron ja Harry, mutta usein kolmikko joutuu pulaan sen takia, että pojat eivät jaksa kuunnella Hermionen "nalkutusta" ja he päättävät toimia päinvastoin kuin hän on neuvonut.
Kuten jo Ronin esittelyssä todettiin, Ronin ja Hermionen suhde on monimutkainen. Ensimmäisinä kouluvuosina Hermione ei näytä juurikaan olevansa kiinnostunut Ronista ja neljäntenä vuotena hän seurusteleekin kuuluisan urheilusankarin kanssa. Suhde ei kestä kauaa, mutta seuraavana vuotena Ron alkaa seurustella erään heidän luokkalaisensa kanssa. Hermione tulee tästä mustasukkaiseksi ja lakkaa puhumasta pojalle. Tämäkään suhde ei Hermionen onneksi kestä kovin kauan ja kaksikko saa sovittua riitansa.
Hermionen kirjaviisaus on auttanut kolmikkoa eteenpäin monissa tehtävissä ja hänen tietonsa ovat pelastaneet heidät monista täpäristä tilanteista.

Miljöö
Kirjasarjan aiemmista osista poiketen seitsemännen kirjan tapahtumat eivät keskity niin paljon Tylypahkan koulun alueelle. Koska kolmikko on alinomaan liikekannalla, miljöö vaihtelee jatkuvasti. Tapahtumapaikat poikkeavat sikäli tavanomaisista, että useimmat niistä on loihdittu niin, että ne ovat tavallisille ihmisille täysin näkymättömissä.
Keskeisimmät tapahtumapaikat ovat Kotikolo, Kalmahanaukio ja Tylypahka.
Kotikolo on Weasleyn perheen ränsistynyt talo, jonne Potter joukkoineen kokoontuu heti kirjan alussa sukulaistensa talosta lähdettyään. Paikka on sekainen ja vanha puutalo täynnä taikaesineitä ja -eliöitä, kuten puutarhassa viliseviä menninkäisiä ja ullakolla kolistelee vielä voihkiva, mutta muuten vaaraton paha henki.
Kuolonsyöjien hyökättyä Kotikoloon kolmikko suuntaa Kalmanhanaukiolle. Tämä on Mustien vanha sukutalo, jonka Harry on saanut perintönä kuolleelta kummisedältään Siriukselta. Paikka on sekainen ja likainen monikerroksinen asunto, joka sijaitsee jästiympäristössä mutta silti tavallisten ihmisten näkymättömissä. Talossa ei varsinaisesti asu ketään, äkäistä ja huutavaa muotokuvaa sekä vanhaa kotitonttua lukuuottamatta, joka halveksuu syvästi Harrya ja tämän ystäviä.
Tarinan loppuvaiheilla ystävykset suuntaavat jälleen takaisin Tylypahkaan. Paikka on jättimäinen Skotlannissa sijaitseva vanha linna, jonne kaikki Britanniassa asuvat velhot ja noidat tulevat opiskelemaan. Tylypahkassa asuu suuri joukko kotitonttuja, jotka valmistavat ruokaa kaikille oppilaille sekä lukemattomia aaveita ja räyhähenkiä, joista osa on hyväntahtoisia ja osa hieman ilkeämpiä. Linna on normaalien luokkahuoneiden, suuren salin, varastojen ja nukkumatilojen lisäksi täynnä salakäytäviä ja -huoneita, joista vain harvat tietävät. Sanotaan, ettei kukaan voi tietää puoliakaan kaikista Tylypahkan salaisuuksista.
Linnan maa-alueet ovat todella laajat ja sen tiluksille mahtuu vaarallisia taikaolentoja vilisevä Kielletty metsä, suuri järvi, vuoria ja nummia. Koska Tylypahka on suojattu erityisen vahvoin taikasuojauksin, tavalliset ihmiset näkevät vain vanhan ja homeisen linnan rauniot ja kukaan ulkopuolinen ei pääse sinne.

Teema
Kirjan kantava aihe on Harry Potterin ja hänen ystäviensä seitsenvuotinen taistelu Voldemortia ja muuta pahuutta vastaan. Tärkein teema kirjasarjassa on varmasti ollut kaikenkestävä ystävyys, jota korostetaan jokaisessa osassa aivan erityisesti. Kolmikon suhteet toisiinsa ovat vuosien kuluessa ja pahoista ongelmista huolimatta pysyneet lujina, ja ystävyys on pelastanut heidät monista hyvin vaarallisista tilanteista. Kirjoissa on näkyvänä pinnalla se, että ystävyyden ja yhteistyön voimalla kaikki on mahdollista.
Toinen, erityisesti viimeisessä osassa näkyvä synkempi teema on kuolema. Se varjostaa kirjan tunnelmaa jatkuvasti ja lukija joutuu jatkuvasti olemaan jännityksen alla. Viimeisessä osassa kuolema on läsnä koko kirjan, ja sitä käsitellään surullisena ja vakavana asiana. Sota Voldemortia vastaan on raakaa ja julmaa - henkilöhahmoja kuolee taisteluissa koko ajan. Kirjoissa pohditaan myös moraalia, elämän jatkumista kuoleman jälkeen ja elämän arvokkuutta ylipäätään.
Jatkuva pahaa vastaan taisteleminen on myös yksi hyvin tärkeä teema. Harry ystävineen tekee kaikkensa voittaakseen Voldemortin ja saadakseen velhomaailman asiat taas kuntoon. Kaikkien kirjojen kautta on saanut lukea, että kolmikko todellakin on valmis uhraamaan henkensä tuhotakseen maailman pelätyimmän velhon.
Vaikka Harry Potter usein mielletäänkin lasten ja nuorten kirjaksi, se ei missään nimessä ole tarkoitettu vain nuoremmille lukijoille. Erityisesti viimeisessä kirjassa teemat alkavat olla niin synkkiä, että kirjan voisi oikeastaan luokitella jo aikuisten kirjaksi. Hyvin nuorille lukijoille kirja ei missään nimessä sovi, sillä se on tyyliltään jo liian tummaväsyinen ja vakava.

Harry Potter -ilmiö

Ilmiö yleisesti
Harry Potter on ehdottomasti maailman tunnetuin ja pidetyin kirjasarja koskaan. Sitä on käännetty yli 67 kiellelle ja kirjoja on myyty yli 500 miljoonaa kappaletta kaikkialla maailmassa. Tutkijat ovat yrittäneet selvittää kirjojen suosiota, mutta kukaan ei tiedä miksi sarjasta tuli niin suosittu.
Tuotemerkkinä Harry Potter on osoittautunut todella tuottoisaksi. Markkinoille ilmautui lähes heti ensimmäisten kirjojen menestyttyä oheistuotteita, kuten sarjan hahmojen figuureita, taikasauvoja, luudanvarsia ja kirjoitusvälineitä. Innokkaat fanit keräilevät näitä tavaroita kasoittain, ja näin ilmiöllä ansaitaan runsaasti lisää rahaa.
Kirjojen ja oheistuotteiden lisäksi on myös julkaistu kirjoihin perustuvia elokuvia, jotka ovat kohonneet huippusuosioon nostaen Harry Potterin maailman kaikkien aikojen myydyimmäksi elokuvasarjaksi. Jokainen sarjan osista on kohonnut esitysmaassaan kaikkein katsotuimmaksi elokuvaksi.
Myös Electronic Arts -videopeliyhtiö on saanut osansa Potterien menestyksestä. Yhtiö osti oikeudet peleihin vuonna 2000 ja ensimmäinen videopeli, Harry Potter ja viisasten kivi, ilmestyi seuraavana vuonna.
Heti alusta alkaen kirjasarja on saanut nauttia valtavasta suosiosta ja vuosien kuluessa buumi on vain kasvanut ja levinnyt laajemmalle maailmaan. Muutama vuosi sitten niiden suosio oli huipussaan, kun vuoden 2007 heinäkuussa innokkaat Potter-fanit kaikkialla maailmassa lähtivät kirjakauppojen edustoille jopa päiviä ennen ilmestymistä odottamaan kirjojen myyntiä ja nauttimaan muiden kyseisiin kirjoihin hurahtaneiden kanssa jännityksestä, sekä jakamaan mielipiteitänsä Harryn ja kumppaneiden kohtalosta. Kirjoja myytiin ennennäkemättömät 8,3 miljoonaa kirjaa yhdessä vuorokaudessa ja toinen painos tilattiin jo ennenkuin ensimmäinen oltiin saatu kauppoihin.

Suosion syy
Mutta mikä on näiden fantasiakirjojen menestyksen takana? Miksi juuri tämä fantasiakirja nousi näin suureen maailmanlaajuiseen suosioon? Harry Potterien tyyppisiä kirjoja oli kirjoitettu jo vuosikymmeniä, mutta mikään niistä ei ollut saanut yhtä suurta suosiota kuin tämä. Useat tutkijat ovat tutkineet ilmiötä eri kannoilta, mutta selvää vastausta näihin kysymyksiin ei ole saatu.
Itse olen sitä mieltä, että yksi syy kirjojen menestymiseen on henkilöhahmojen realistisuus. Kukaan sarjan henkilöistä ei ole täydellinen, ja heihin on helppo samaistua. Vaikka Harrya pidetään eräänlaisena sankarihahmoa, on lukijalle jollain tavalla helpottavaa nähdä, ettei hänenkään elämänsä ole aina kunnossa ja hänkin tekee jatkuvasti virheitä ja ajautuu ongelmiin. Toinen syy on mielestäni Rowlingin kirjoitustyyli ja se, että sarjasta näkee että hän on selvästikin käyttänyt paljon aikaa pienten, mutta tärkeiden asioiden miettimiseen. Rowling kirjoittaa todella taitavasti ja hänen yllättävät juonenkäänteensä tempaavat varmasti jokaisen lukijansa sisälle taikamaailmaan. Hän on luonut upean maailman todella huolella ja miettinyt jokaisen yksityiskohdan todella tarkasti niin, että kaikki auki jääneet asiat aivan kuin loksahtavat paikoilleen sitä mukaan, mitä enemmän kirjoja lukee. Kolmas suosion syy on varmastikin se, että Potterit sopivat aivan kaikenikäisille. Sarjassa on kaikille sopivaa, ratkiriemukasta huumoria ja jännitystä joka sopii vanhemmillekin. Erityisesti kolme ensimmäistä kirjaa on helppo lukea kepeinä lastenkirjoina, mutta viimeisimmissä kuva alkaa muuttua synkemmäksi ja aikuismaisemmaksi.


Harry Potter -ilmiö Suomessa
Myöskään Suomessa ei ole jääty paitsi taikamaailmasta, ja kirja oheistuotteineen on täällä nykyään aivan yhtä suosittu kuin ulkomaillakin. Aluksi sarja ei kuitenkaan saanut täällä samanlaista vastaanottoa kuin kotimaassaan, vaan teos oli melko harvalti tunneltu. Paula Havaste (HS 28.01.2000) artikkelinsa otsikkona kirjoittaa "Potter ei ole meillä buumi." Jutussaan hän kertoo lyhyesti Harryn tarinan pääpiirteittäin ja toteaa, että "Suomalaisia nuoria on hemmoteltu niin monilla fantasiasarjojen suomennoksilla viime aikoina, ettei jälleen uusi sarja, hyväkään, ällistytä juuri nyt."
Aluksi kirjat eivät olleetkaan täällä suuressa suosiossa - kirjoja kyllä myytiin suurimmissa kaupungeissa mukavasti, mutta esimerkiksi Yhdysvaltojen menestyksen luokkaa Potterit eivät ilmestyessään Suomessa saaneet nauttia. Varsinainen into kyseisiä kirjoja kohtaan alkoi muodostua vasta vuonna 2001 ensimmäisen elokuvan ilmestyttyä, kun suurempi yleisö sai tietää velhopojan seikkailuista.
Harryn seikkailuista kertovat elokuvat ovat menestyneet täällä yhtä hyvin kuin ulkomaillakin. Jokaisesta tähän asti julkaistusta sarjan elokuvasta on tullut Suomestakin valtavat lipputulot ja elokuvat ovat kohonneet katsojalistojen kärkisijoille useiksi kuukauksiksi. Myös kirjaan perustuvat pelit ovat kovassa suosiossa suomalaisten keskuudessa, joskaan täällä ei ole innostuttu oheistuotteista aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Nykyisin Suomessa on useita Harry Potter -faniyhteisöjä, jotka lähinnä keskustelevat velhomaailman asioista internetissä ja järjestävät satunnaisia tapaamisia, joissa kaikki pukeutuvat asianomaisiin vaatteisiin, kuten kaapuihin, noitahattuihin ja koulupukuihin. Tapaamisissa kaikilla on tietysti oma taikasauva mukana ja niissä tutustutaan toisiinsa ja pelataan erilaisia roolipelejä.

Minä ja Potter
Itselleni Harry Pottereilla on valtavan suuri merkitys. Olen lukenut jokaisen osan läpi useita kymmeniä kertoja, sekä englanniksi että suomeksi. Ensimmäisen kerran tutustuin sarjaan lukemalla sen ensimmäisen osan ollessani vasta 7-vuotias, ja tämän jälkeen olen lukenut heti kaikki saatavilla olevat Potterit valtavalla vauhdilla. Ensimmäisillä koululuokillani kirjoitin myös mielelläni omia jatko-osia kyseisille kirjoille, kun oikeita ei ollut vielä ehtinyt ilmestyä. En yleensä tykkää juurikaan lukea kirjoja, mutta Potterit ovat tämän säännön kohdalla ehdoton poikkeus. En ole koskaan lukenut mitään yhtä hienoa, tarinaa jonka lukemista ei voi vain lopettaa. Pidän erityisen paljon Rowlingin taiturimaisesta kirjoitustavasta; hän kirjoittaa niin elävästi ja tekee hahmoista niin rakastettavia, että jokaisen itselleen tärkeän henkilön kuolema on kuin menettäisi jonkun perheenjäsenensä.
Vaikka pidänkin kirjoista suunnattomasti, tämä on ainut asia mistä aiheeseen liittyen pidän. Mielestäni kaikenlaiset oheistuotteet ovat turhaa krääsää, enkä koe tarpeelliseksi hankkia mitään sellaista. Myöskään Harry Potter -elokuviin en ole turhan viehättynyt - ne ovat ihan mukavaa viihdettä ja haluan niiden ilmestyttyä heti nähdä tuotoksen, mutta ihan silkasta uteliaisuudesta, koska on mielenkiintoista nähdä millaiseksi ohjaaja on kyseisen kirjan henkilöt ja tapahtumapaikat mieltänyt. Kirjat ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto, sillä niitä lukiessaan saa aivan itse käyttää mielikuvitustaan.

Lopuksi

Harry Potterien suuren suosion varsinainen syy jää mysteeriksi, joten muiden kirjailijoiden on tulevaisuudessa vaikea päästä Rowlingin kirjasarjan kanssa samalle tasolle. Itse en usko, että maailmaan ilmestyisi yhtä laajalti tunnettu ja rakastettu sarja moniin vuosikymmeniin tai välttämättä enää koskaan. Joanne on todellakin ansainnut suosionsa, sillä hän on todella tehnyt teostensa eteen työtä ja kirjoittaa uskomattoman taitavasti.

Itse pidin tämän työn tekemisestä kovasti, sillä tykkään kirjoittaa erilaisia juttuja ja esitelmiä. Mukavinta tämän tutkielman teossa oli kertoa henkilöhahmoista, vaikka olikin haastavaa miettiä kirjan hahmoja syvemmin ja pohtia heidän luonnettaan kunnolla. Kaikkein haastavinta oli minusta juonen kertominen, sillä ennen seitsemännen kirjan lukemista on välttämätöntä lukea edelliset osat, jotta tarinasta saisi mitään selkoa. Juonen kirjoittaminen ilman jatkuvaa henkilöiden selittämistä oli hyvin vaikeaa, ja tekstistä tuli helposti takkuilevaa. Valitettavasti taisin myöskin ymmärtää tutkimusosiokohdan hieman väärin (tämän huomasin vasta palautuspäivänä) ja luultavasti tutkin eri asiaa ja eri tavalla kuin oli tarkoitus. Joka tapauksessa käytin tähän tekstiin paljon aikaa ja yritin todellakin parhaani, ja toivon ettei työni mennyt hukkaan.