sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

J.K. Rowling

Elämä
Joanne Rowling syntyi vaatimattomiin oloihin 31. heinäkuuta 1965 Yaten kaupungissa Etelä-Gloucestershiressa. Hän ei voinut vielä aavistaakkaan, että vuosikymmenien jälkeen hänestä kohoaisi yksi maailman rikkaimmista naisista ja maailman tunnetuimman kirjasarjan luoja. Joannen elämä ei ole ollut aina yhtä taianomaista kuin voisi olettaa - hän on joutunut kärsimään monista vastoinkäymisistä, kuten köyhyydestä, työttömyydestä ja myrskyisistä avioeroista.
Joanne rakasti kirjallisuutta jo pienestä pitäen ja yhdeksi hänen lapsuuden suosikkikirjoistaan hän mainitsee Kenneth Grahamin teoksen Kaislikossa suhisee. Kuultuaan paljon tarinoita hänelle kehittyi vilkas mielikuvitus, jota hän hyödynti leikeissään. Heti puhumaan opittuaan Rowling oli erityisen innokas kertomaan kaikille perheenjäsenilleen erilaisia tarinoita ja ensimmäisen kirjansa hän kirjoitti jo 5-vuotiaana. Joannen vanhemmat havaitsivat jo varhain tytön olevan lahjakas kirjoittaja ja he tukivat häntä kaikin mahdollisin tavoin.
Ala-asteella Rowling oli muiden oppilaiden mukaan hiljainen ja lähes näkymätön oppilas, joka joutui joidenkin oppilaiden kiusaamaksi. Joanne ei myöskään ollut opettajansa suosiossa, sillä hän luokitteli oppilaidensa arvon sillä perusteella, miten he menestyivät laskennossa.
Yläasteelle siirtyessään Joanne kuitenkin kehittyi sosiaalisemmaksi ja hän alkoi pärjätä koulussa hyvin. Erityisesti äidinkielessään hän menestyi loistavasti ja oli ehdottomasti koulunsa huippuja ainekirjoituksessa. Rowling ahmi kirjoja ja niitä lukiessaan hän oppi vain yhä taitavammaksi kirjoittajaksi. Viimeisenä opiskeluvuotenaan hänet valittiin hänet valittiin koulunsa johtajatytöksi ja Joannen elämä kukoisti.
Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Rowlingin ollessa 15-vuotias hänen äitinsä sairastui MS-tautiin. Joanne oli tiedosta hyvin järkyttynyt ja tämä vaikeutti hänen jokapäiväistään elämäänsä, mutta kaikesta huolimatta Jo jaksoi jatkaa opiskeluaan ja hän menestyi koulussa ahkeran työskentelyn vuoksi yhtä hyvin kuin aikaisemminkin.
Vuonna 1983 Joanne lähti opiskelemaan Exterin yliopistoon. Rowlingin arvosanat eivät olleet aivan hänen yläasteen arvosanojensa tasoisia, sillä hän oli heittäytynyt hieman liian syvälle opiskelijaelämään ja viettänyt aikaansa turhan paljon kahviloissa ja baareissa. Kuitenkin neljä vuotta myöhemmin Joanne valmistui ylioppilaaksi kohtuullisin arvosanoin, josta hänen vanhempansa olivat luonnollisestikin ylpeitä.
Joulukuussa 1990 Rowling sai kuulla järkyttävän uutisen: hänen äitinsä oli kuollut MS-taudin kompikaatioihin. Vaikka kuolema oli odotettavissa, se oli silti Joannelle kova pala eikä hän halunnut enää jäädä ympäristöön, joka jatkuvasti muistutti häntä äidistään. Hän muuttikin lähes heti äitinsä kuoleman jälkeen Portugaliin työskentelemään kielenopettajana ja täällä Rowling tutustuikin Jorge Arantesiin, portugalilaiseen toimittajaan, jonka kanssa Joanne meni muutamaa vuotta myöhemmin naimisiin. Vuonna 1993 he saivat lapsen nimeltä Jessica, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin heidän suhteensa ajautui niin huonoon kuntoon, että mies heitti tyttärensä ja vaimonsa pihalle ja he päätyivät avioeroon.
Idean Harry Potterista, seikkailevasta velhonuorukaisesta, hän sai eräällä junamatkalla ollessaan menossa Lontooseen. Kuva hahmosta oli niin kirkas, että hän alkoi kirjoittaa Potterin tarinaa heti samaisena iltana. Vuonna 1994 Harry Potter ja Viisasten kivi oli vihdoin valmis. Kirja ei kuitenkaan aluksi ollut mikään hitti agenttien keskuudessa, sillä useat kustantajat ehtivät hylätä käsikirjoituksen. Vihdoin vuoden etsimisen jälkeen kustannusyhtiö Bloomsbury kiinnostui teoksesta ja osti oikeudet kirjaan 2000 punnalla.
Kesäkuussa 1997 ilmestynyt esikoisteos oli varsin menestynyt ja loistavasti myynyt kirja, joka voitti useita lastenkirjallisuuspalkintoja. Harry Potter -kirjasarjan seuraava osa ilmestyi heti seuraavana vuonna ja pian tämän jälkeen köyhästä Joannesta, joka oli aikaisemmin joutunut elämään erilaisten tukien ja avustusten avulla, tuli miljonääri. Myöhemmin hän on kirjoittanut kirjasarjaansa kuuluvat seitsemän osaa ja tämä on nostanut hänet kaikkien aikojen kuuluisammaksi kirjailijaksi ja yhdeksi maailman rikkaimmista naisista.

Tuotanto
Rowlingin esikoisteos, Harry Potter ja Viisasten kivi, ilmestyi vuonna 1997. Kirja kertoo Harry Potterista, joka asuu ilkeiden sukulaistensa portaiden alla sijaitsevassa komerossa. Harry luulee olevansa aivan tavallinen poika, mutta saakin yllättäen tietää olevansa velho. Harrylle avautuu kokonainen uusi maailma, joka on täynnä taikuutta, sekä uusia ja jännittäviä tilanteita.
Kirja sai alusta alkaen hyvän vastaanoton - se voitti useita lastenkirjallisuuspalkintoja ja kohosi Britannian bestseller-listan kärkeen. Kirjaa ei kustannusyhtiön takia julkaistu Joanne Rowlingin nimellä, koska he epäilivät etteivät ihmiset innostuisi naiskirjailijan teoksesta. Tämän takia Jo lainasi isoäitinsä Kathleen-nimeä, ja loi itselleen peitenimen J.K. Rowling.
Vuonna 1998 ilmestynyt kirjasarjan toinen osa, Harry Potter ja Salaisuuksien kammio oli ilmestyessään samanlainen menestys kuin ensimmäinenkin. Aluksi teoksen nimi oli Puoliverinen prinssi, mutta vasta myöhäisessä vaiheessa Rowling vaihtoi sen nykyiseksi.
Kirjasarjan kolmas osa, Harry Potter ja Azkabanin vanki, näki päivänvalon heti vuoden päästä edellisen kirjan ilmestymisestä. Tällöin kirjat aiheuttivat varsinaisen kohun päästyään New York Timesin bestseller-listan kärkisijoille ja niiden suosio alkoi nousta räjähdysmäisesti.
Harry Potter ja liekehtivä pikari on sarjan neljäs kirja ja se ilmestyi vuonna 2000, jälleen vuoden päästä edellisen ilmestymisestä. Teos oli jälleen ilmiömäisen suosittu ja kirjasarjasta alkoi todella tulla todellinen menestys. Kirjaa käännettiin yhä useammalle ja useammalle kielelle, ja Potterin tarinat tulivat tutuksi yhä useammalle ihmiselle maailmassa. Suomessa kirja ei ollut ilmestyessään vielä kovin suosittu eikä koko sarja ollut laajalti täällä tunnettu.
Vuonna 2003 ilmestyi kauan odotettu Harry Potter ja Feeniksin kilta. Sen ilmestymistä olivat pitkittäneet mm. Rowlingin raskaus. Pidempi väli tämän ja edellisen osan välillä ei suinkaan kuitenkaan vähentänyt lukijoiden intoa, vaan viides osa sai entistäkin villimmän vastaanoton. Myös Suomessa Potter-kirjasarja oli alkanut saada samanlaista arvostusta kuin muuallakin, ja kirja oli suuri menestys täälläkin.
Sarjan toiseksi viimeinen kirja, Harry Potter ja puoliverinen prinssi oli entistäkin suurempi hitti ilmestyessään 2005. Tässä vaiheessa lähes jokainen maailmassa vähintään tunsi Potterin ja yhä useampi oli lukenut hänen seikkailuistaan edellisistä kirjoista. Kustannusyhtiö Bloomsburyn vaatimusten takia kirjaa alettiin tällä kertaa myydä kaikissa julkaisumaissa samanaikaisesti. Kirjaa myytiin ennakkoon ennätysmäärä - yli 20 miljoonaa kappaletta.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset on maailman suosituimman kirjasarjan viimeinen osa, joka ilmestyi vuonna 2007. Potter-buumi oli ennennäkemättömän hurja, kun tuhannet fanit jonottivat kirjojaan useita päiviä kirjakauppojen edessä - jotta vain saisivat kirjansa ensimmäisten joukossa. Kirja teki jälleen historiaa, se myi pelkästään Yhdysvalloissa 8,3 kappaletta ensimmäisen vuorokauden aikana.

Muut teokset
Joannen muita teoksia ovat vuonna 2001 ilmestyneet Huispaus kautta aikojen ja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat sekä Siuntio Silosäkeen tarinat joka julkaistiin vuonna 2008. Näiden kolmen kirjan tuotto meni hyväntekeväisyysjärjestöille.

2 kommenttia: